Kuopio, Lippumäki

Kuopion Lippumäki on maamme parhaita skeittiparkkeja. Sen koko prosessissa ja toteutuksessa oli mukana tiiviisti paikalliset aktiivit ja seura, eikä parkkiprojekti olisi toteutunut ilman heidän apuaan. Pohjatyöt parkin saamiseksi aloitettiin seuran puolelta jo pitkä aikaa ennen parkin valmistumista ja seuran aktiivisuus oli tärkeässä osassa projektin läpiviennissä. 

  • Suunnttelija: Janne Saario

  • Skeittiparkin toteutus: Suomen Skeitttibetoni Oy

  • Koko: noin 2000m2

  • Osoite: Rauhalahdentie 66, 70820 Kuopio

Koko / Tila / Design

Skeittiparkki on iso (noin 2000m2)  ja siinä on paljon tilaa. Alue on jaettu kolmeen erilaiseen osioon, jotka ovat kolmessa eri korkuisessa tasossa. 

1. Ylimpänä on  isokokoinen pooli alueen toisessa päädyssä, poolin matala pääty on 1.8m syvä pääty 3.15m syvä, cradle-tyyppinen yliverttikuppi on 3.7m syvä.

2. Poolin hyllyn tasolta toiseen suuntaan parkki laskeutuu noin 1m verran ns. keskitasolle, jossa on bankkeja, kaiteita, kurbeja, pieniä kaaria ynnä muuta vaativaankin street-skeittaukseen soveltuvaa. Tämä alue koostuu kokonaan betonista. 

3. Keskitasolta parkki laskeutuu vielä yhden tason alaspäin noin metrin korkeuserolla varsinaiselle street-alueelle. Tasojen välillä on portaat, reilejä, kurbeja ja ditsejä. Street alue on iso ja väljä alue, jonka flättinä toimii confaltti. Alueelta löytyy pyramidin kulmia, spine, bänkkejä, london gap, bumppeja, kurbeja, flättireili, slappykurbeha ja manuboksi. Elementtien monipuolisuus on huomattava.

Materiaalit

Street-alueen alemmalla alueella flättinä toimii confalt, kun taas street-alueen ylemmällä alueella flättinä toimii betoni.

Kurbit on tehty kivestä. Streetin ledget ovat kivipintaisia sekä osa on kulmaraudalla varustettuja. Kaarissa, myös poolissa, on betonicopingit.

Ulkonäkö ja viihtyvyys

Parkki on toteutettu pääosin betonista ja confaltista.

Parkin reunoilla käytetty luonnonkiviä joita voi käyttää istumiseen. 

Parkin reunoilla on kasvillisuutta kuten puita ja pensaita. Koko parkki on valaistu hyvin  klo 7.00 - 23.00 välisenä aikana joka päivä. Valot palavat himmeästi, jos parkissa ei ole ketään ja syttyvät kytkimestä täydelle teholle tunniksi kerrallaan.

Sijainti

Parkki sijaitsee Kuopion Lippumäessä hyvien liikenneyhteyksien läheisyydessä. Alue sijaitsee liikunta-alueella, jossa on kuplahalli jalkapallon harrastamiseen, ulkojalkapallokenttiä, kuntosali, jäähalli, koripallokenttä, parkour-alue ja leikkipuisto.

Parkin läheisyydessä on hyvät paikotusalueet. 

Tapahtumat

Parkin koko, monipuolisuus ja ympäristö mahdollistavat suurempien tapahtumien järjestämisen.  Parkissa on järjestetty useampana vuonna sekä street- että park-skeittauksen SM-kilpailut. Kisat on toteutettu yhden viikonlopun aikana siten, että toisena päivänä on streetkisa ja toisena päivänä park-kisa.

Poolin koko ja design mahdollistavat jopa kansainvälisten kisojen järjestämisen.

Seuraava
Seuraava

Pohjois-Haagan skeittiparkki